tiistai 4. lokakuuta 2011
Koko viimeviikonloppu meni sukuloidessa ja eipä siinä oikein ehtinyt mitään muuta tekemäänkään. Olihan se kieltämättä mukavaa vaihtelua tavalliseen viikonloppuun mutta jotenkin meni liian nopeaa.

Eilen kävimme koulusta Kakolassa, Turun vanhassa vankilassa. Paikka oli paljon karumpi kuin mitä vankilan oletin olevan ja kuullessani tarinoita vankien elämästä tajusin miten paljon karumpaa se onkaan kuin mitä luulin. Esimerkiksi tieto siitä ettei vangeilla ollut kaikilla osastoilla vesivessoja eli tarpeet pakko tehdä paljuun joka tyhjennettiin kerran päivässä. Haju oli kuulemma kesäsin aika infernaalinen. Kokemuksena kierros vankilassa oli muutenkin mielenkiintoinen. Aikaa olisi saanut kulumaan vaikka kuinka pelkkiä seinäkirjoituksia lukiessa.

Olen pitkään halunnut lukea jonkun hyvän kirjan. Viimeksi luin joskus lapsuudessani Susikoira Roita. Tänään tilasin huuto.netistä mielestäni kiinnostavan oloisen kirjan: James Sallisin kirjoittama Kylmä kyyti. Kirja kertoo miehestä joka elättää itsensä keikkakuskina ja stunttiajajana. Aihe siis on ainakin mielenkiintoinen ja onhan tuo valittu yhdeksi vuoden 2005 parhaista kirjoista.
maanantai 26. syyskuuta 2011
Ei - tämä ei ole mikään takamuksentreenaus postaus vaikka nimimerkkini onkin Galantti. Tänään kaupasta siirtyessäni parkkipaikalla odotti rakkaalla autollani mukava yllätys. Eräs ystävällinen vanhempi mieshenkilö kertoi että muutama minuutti sitten joku toistaiseksi tuntematon vanhempi naishenkilö ajoi autoni perään parkkipaikalla poistuen samantien matkoihinsa. Onneksi tämä ystävällinen vanhempi mieshenkilö otti rekisterinumeron ylös tältä selkärangattomalta paskiaiselta. Huomenna sitten ystävällismielinen ja kehittävä puhelinsoitto tuolle kuljettajalle jossa voimmekin keskustella sopivasta korvauksesta ettei tarvitsisi poliisille ja vakuutusyhtiölle asiaa viedä.

Muuten päivä on sujunut varsin leppoisissa merkeissä. Sain viimein entisen puhelimenikin myytyä josta tulevat rahat voisi sijoittaa valokuvaustarvikkeisiin.
sunnuntai 25. syyskuuta 2011
Tulipa vietettyä oikein kunnon viikonloppu - keskiviikosta perjantaihin. Teki aivan älyttömän hyvää ja nyt on mieliala huipussaan. Keskiviikkona lähdin tienpäälle Poriin jossa vietinkin aikaa perjantaihin asti vain rentoutuen. Lauantaina oli tarkoitus mennä Jämi-ralliin mutta se jäi vähän epäonnen osuessa kohdalle.

Heräsin lauantaina jo aikaisin valmistautumaan lähtöön vain huomatakseni että pääni oli järkyttävän kipeä. Mietin että onneksi viimeinen EK starttaa vasta neljän jälkeen mutta vielä mitä. Päänsärystä selvittyäni ja melkein jo lähtiessäni rallipolun varteen isäni soittaa että tulisin keskustaan antamaan apuvirtaa hänen autoonsa jossa laturi on temppuillut jo jonkin aikaa. Siinähän nyt ei kauaa mennyt ja kiitokseksi hän osti minulle kaupasta pussillisen ruokaa ja lapun lottoa. Koska laturi oli aikalailla kokonaan rikki annoin vielä virtaa Citymarketin pihassa ja hän lähti sitten kotoa kohti. Menin kämpille ajatuksena syödä nopeaa mutta puhelin soi uudestaan - jätti välille. Eipä siinä muuta auttanut kun lähteä hinaamaan omalla autolla reilu 50km. Olipa sekin elämys ja kiitokseksi sain tankin täyteen ja rahaa. Saapuessani takaisin kotikaupunkiin kello olikin jo niin paljon että jäi ralli välistä.

Olen päättänyt ostaa kuntopyörän talveksi että liikunta jatkuu. Huutonetissä on paljon halpoja ja hyviä kuntopyöriä mitä ihmiset ovat ostaneet kuntoiluhuumassa mutta jättäneet nurkkaan vaatetelineeksi. Oikein hyvä tavoite olisi tunti illassa. Kuntopyörä on myös sinälläänkin houkutteleva vaihtoehto että samalla voi vaikka katsella telkkaria kun sotkee menemään. Nyt vain pitää löytää sopiva yksilö ja mieluiten sopivan hakumatkan päästä.
maanantai 19. syyskuuta 2011
Viikonlopun reissusta pikkuhiljaa palautuneena ja ralli-innostuksen paukuttaessa kovasti päälle sovin tänään kaverini kanssa että ensi lauantaina matkustamme Jämi-ralliin kuvaamaan ja katsomaan. Hieman lähempänä tällä kertaa kuin Jyväskylä - jopa niin lähellä että löydettyäni kartan käsiini kävin tänään ajamassa muutaman erikoiskokeen läpi etsien loistavia kuvauspaikkoja.

Päivä on tänään muuten sujunut melko väsyneissä merkeissä. Menin nukkumaan eilen vasta kuuden aikaan aamulla ja pakotin itseni ylös ennen kahtatoista. Vitutuskäyrä nousi myös melko korkealle päivällä lyödessäni SM-liigavetoja. PAFfilla oli loistavat kertoimet KalPan voitolle Saipasta ja JYPin voitolle Bluesista. Laitoin koko pelikassan kiinni hieman jopa innoissani vain huomatakseni että muutaman tunnin kuluttua kertoimet olivat laskeneet huomattavasti ja vetoni peruttu. Tosi kiva. Kaiken lisäksi pelikassana on vieläkin kiinni hylätyssä vedossa enkä pääse sitä lyömään huomisiin otteluihin. Parempi olisi tulla huomenna päivällä tai loppuu vedonlyönti PAFfissa itseltä täysin.

Kaiken hyvän lisäksi uskollisesti jo vuosia palvelleet Skullcandyn Hesh kuulokkeeni hajosivat kun laitoin niitä päähäni. Ihan ymmärrettävää ottaen huomioon miten ne ovat olleet mukana kaikkialla niin sateessa kuin pakkasessa, tippuilleet välillä korkealtakin ja kerran heitetty seinään. Nopeasti pitäisi uudet ostaa että saisi öisin ja lenkillä kuunnella musiikkia. Valinnan vaikeus on suuri.
sunnuntai 18. syyskuuta 2011
Perjantaina saapui asunnolleni kaveri jonka kanssa oli tarkoitus lähteä Jyväskylään rallisprinttiin. Tarkoituksena oli mennä aikaisin nukkumaan että jaksaa herätä sitten kello 07:00 aamulla ja hypätä rattiin. Kiitos pleikkarin ilta venyi aina viiteen aamulla jolloin jo mietitytti että jaksaako koko tapahtumaan edes lähteä. Siirsin herätystä aina puoli yhdeksään saakka ja unta tulikin oikein ruhtinaalliset kolme tuntia. Se ei silti tuntunut aamulla yhtään kun yhdeksän aikaan starttasin auton pihasta ja lähdimme kohti Jyväskylää ja olimmekin paikalla juuri sopivasti 15 minuuttia ennen starttia (ensimmäinen auto lähti matkaan 12:01).



Kuvauskohteena ralli on kiehtonut minua aina valokuvauksesta innostumiseste lähtien. Kuvaaminen oli jopa hauskempaa kuin odotin ja mielestäni onnistuin hyvin ja sain mitä halusin. Kömpelön ja asetuksia hakevan alun jälkeen pääsin hyvin perille säätöjen kanssa ja sitten vain etsimään hyviä kohtia ja kuvakulmia. Pelkäsin kovasti objektiivini puolesta mutta pelko osoittautui aiheettomaksi kunhan vain kääntyi kameran kanssa ennenkuin auto oli kohdalla tai valitsi kuvauspaikan jossa ei kiviä lentänyt. Parhaimmat kuvauspaikat tosin olivat juuri niitä missä käännyttyää vastaanotti noin 20 erikokoista kiveä selkäänsä.



Ralli oli muutenkin oikein viihdyttävää katsottavaa ja pari todella kovaa kaatoakin päästiin näkemään. Hurjimpana erään vihreän välikoppa Escortin pyöritys kahdeksan kertaa katonkautta ympäri. Parista lyhyemmästä ja yhdestä pitkästä ambulanssitauosta johtuen lähdimme vasta reilusti viiden jälkeen pois paikalta kun aikataulun mukaan palkintojen jako oli kello 16:30. Jalat olivat todella hellinä vielä tänäänkin aamulla 5 tunnin seisoskelun ja kävelyn jälkeen. Lisäksi tietämättömänä olosuhteista olimme vielä kaverin kanssa lenkkarit jalassa. Syy miksi kaikilla muilla oli kummisaappaat oli selvää jo 15 minuutin jälkeen kun kengät hörppi vettä. Osaapahan seuraavalla kerralla varautua.



Kieltämättä pieni rallikärpänen pääsi puraisemaan ja varmasti menen kuvaamaan useamminkin kunhan sopivia tapahtumia löytyy.  Erityismaininnan ansaitsee myös keskisuomen järjettömän kauniit ja jopa huimat maisemat tähän tasaisuuteen tottuneena.
perjantai 16. syyskuuta 2011
Oletko joskus kadottanut ihmisen? Puhellinnumero on hukassa/poissa käytöstä etkä löydä facebookistakaan? Tiedät vain sähköpostiosoitteen? Vai haluatko kenties tarkastaa kenelle numero kuuluu? Missä joku henkilö asuu? Vai haluatko vain "stalkkeroida" jotakuta? Minulle tulee aika aijoin mieleen ihmisiä joiden kuulumiset haluaisin haluaisin pitkästä aikaa tietää. Joskus minulla on vain sähköpostiosoite, joskus vain nimi. Aina kuitenkin olen löytänyt heidät - kiitos internetin. On myös mielenkiintoista katsoa mitä internetistä voikaan löytää itsestään. Tässä perusvinkit miten löytää ihminen internetin avulla:


Tiedät vain nimen:
Jos tiedät henkilön nimen ja haluat tietää hänen osoitteensa tai puhelinnumeron yksinkertaisimman tavan tarjoaa Eniron henkilöhaku. 25 sentin hintaisella rekisteröinnillä saa käyttöönsä yli 6 miljoonan numeron ja yhteystiedot. Voit hakea nimellä tai puhelinnumerolla. Todella nopea ja kätevä tapa kunhan henkilöllä ei ole käytössä salattua numeroa.

Tiedät vain puhelinnumeron:
Ilmainen ja hyvin tehokkaaksi havaittu tapa löytää ihminen puhelinnumeron perusteella on Google ja hakusanana puhelinnumero yhteen pötköön kirjoitettuna. Jos henkilö on myynyt koskaan omaisuuttaan netissä tällä löydät varmasti nimen ja asuinpaikkakunnan. Jos ei henkilöä näin löydy Eniron henkilöhaku tarjoaa taas loistavan vaihtoehdon 25 sentin hintaisella rekisteröinnillä kunhan puhelinnumero ei ole salainen.

Tiedät vain sähköpostiosoitteen:
Kaikista yksinkertaisin ja helpoin tapa on kirjoittaa tämä osoite Facebookin hakukenttään jolloin - jos henkilö on rekisteröinyt sähköpostiosoitteensa facebookkiin - löydät henkilön ja voit ottaa yhteyttä häneen facebookkia käyttäen. Tätä kautta et tosin saa hänen osoitettaan/puhelinnumeroa selville.

Salainen numero, ei facebookissa, ei löydy internetistä:
Tässäkin tilanteessa on vielä yksi mahdollinen ratkaisu: väestörekisterikeskuksen osoitepalvelu. Voit 1.23€ hintaan ostaa osoitetiedot henkilöstä mutta tässä vaihtoehdossa todellakin tarvitset tietää ihmisestä enemmän kuin vain nimi. Jos tuloksia löytyy useampi kuin yksi veloitetaan haun hinta silti etkä näe mitään. Syntymävuosi ja asuinpaikkakunta (entinen tai nykyinen) on ainakin hyvä tietää hakutulosten rajaamiseksi.

Tahdot vain stalkata jonkun ihmisen kaikki internetprofiilit läpi:
Silloin pipl.com on loistava vaihtoehto. Kirjoitat henkilön nimen tai sähköpostin ja se latoo eteesi kaikki internetistä löytämänsä profiilit jotka käyttäjä on rekisteröinyt.
tiistai 13. syyskuuta 2011
Tänään on koko päivä ollut synkkä ja sateinen. Se ei tosin haittaa yhtään. Nautin siitä. Mielestäni on ihana herätä ja kuulla ulkoa sateen ropinaa, on ihana lähteä sateella kouluun. Se ei sureta minua yhtään vaikka taivas on synkkä ja harmaa. Lähden mielummin lenkillekkin ulos sateisena kuin aurinkoisena päivänä. Se antaa jotenkin voimaa siihen ja kannustaa eteenpäin. Rakastan seistä ulkona sateessa. Kesäisin on ihanaa kävellä sateella paljain varpain nurmikolla. Ei minulla aurinkoisiakaan päiviä mikään vastaan ole mutta jotenkin nautin erityisellä tavalla sateisista.

Alkuviikko on mennyt muutenkin lähinnä oleskellessa ja ihmetellessä. Tänään tosin eksyin Amazoniin ja tajusin että sieltä saa ihan järkyttävän halvalla - lähes ilmaiseksi - alkuperäisen Playstationin pelejä. Tilasin sitten 7 kappaletta loistavia klassikoita noin 5 euron hintaan postikuluineen. Hurr, en malta odottaa että pääsen pelaamaan lapsuuttani uudestaan. Tulee lähes aina tehtyä jotain heräteostoksia kun alkaa selailemaan "muuten vain".

Lukijat