keskiviikko 31. elokuuta 2011
Big Brother kausi on viimein alkanut, "jee". Viimevuonna en katsonut yhtään kokonaista lähetystä koska tuntui olevan todella tylsät ja mitäänsanomattomat kilpailijat. Eipä tänäkään vuonna kukaan kilpailijoista mitenkään erityisen mielenkiintoinen ole mutta Stefan on ehdottomasti ylitse muiden pelkästään fyysisen olemuksensa takia. Eilen illalla näkyi ilmaiseksi DNA:n kaapeliverkossa 24/7 joten ehdin jo saamaan jonkinlaisen kuvan kilpailijoista.

Tänään jäi myös lenkki väliin kiitos 4 tunnin yöunien. Ei vain jaksanut mitään koko päivänä. Kävin koulussa pakolliset 4 tuntia, kaupassa hakemassa ruokaa itselleni ja öljyä autoon ja sen jälkeen heitin rennommat vaatteet päälle ja olen vain ollut.

Olen myös alkanut suunnittelemaan ensikesän matkaa. Aijon matkustaa ystäväni kanssa sinne minne matkustamisesta olen jo muutamia vuosia haaveillut. Matkakohteena on ei-niin-tavanomainen Tsernobylin ydinvoimala ja sen läheisyydessä sijaitseva "aavekaupunki". Tuossa paikassa on jotain niin mystistä ja kiehtovaa. Ihmisen aiheuttaman katastrofin jäljet, se synkkyys ja tietynlainen vaarallisuus. Alueellahan on vielä jonkinverran säteilyä joka liiallisissa määrin on tappavaa. Miksi silti haluan sinne? En tiedä. Jokin siinä vetää minua puoleensa. Näin jo eräs yö untakin siitä. Oikeastaan siitä syntyi uudestaan kipinä tähän reissuun.





















Kokonainen hylätty kaupunki on varmasti  pysäyttävä näky. Rakennukset ovat täysin tyhjiä, rappeutuneita, autioita. Kamera tulee varmasti otettua mukaan ja räpsittyä paljon valokuvia.


Toivon todella että reissu sadaan järjestettyä. Reissun hintahan ei mitään aivan älyttömiä ole joten siitä se tuskin jää kiinni. Tämä tuntuu vain jotenkin sellaiselta että se on pakko kokea. Toivottavasti siis saattekin tulevana kesänä lukea kertomusta matkastani.

tiistai 30. elokuuta 2011
Sain kuin sainkin itseni tänään jälleen lenkille että "4 päivää viikossa"-haasteeni täyttyisi jo torstaina tämän viikon osalta. Olenkin löytänyt lenkeilleni aivan verrattoman kaverin. Sport Trackkerin. Tämä puhelimeen asennettava ohjelma on yksinkertaisesti loistava. Kuulokkeet päähän, musiikki soimaan puhelimesta ja Sport Tracker samalla käyntiin. Ohjelma kirjaa ylös jatkuvasti tietoa kuten näyttää kartan matkasta mitä olen kulkenut, keskinopeuden koko suorituksen aikana ja jopa sykkeeni jos omistaisin bluetoothia tukevan sykevyön.



Jälkeenpäin, kuten kuvista näkee, voi sitten nähdä esimerkiksi arvioidun kulutuksen, maksimi nopeuden matkalla, keskinopeuden koko matkalla, korkeuskäyrän ja muuta. Ja mikä parasta sosiaalisia toimintoja ei ole unohdettu: Aina kun joku ohjelmaa käyttävistä kavereistani käy lenkillä/hiihtämässä/rullaluistelemassa/juoksemassa saan siitä ilmoituksen ja voin esimerkiksi kommentoida hänen suoritustaan. Olen vasta kaksi lenkkiä tuon kanssa ehtinyt tekemään mutta ehdottomasti menee käyttöön jatkossakin. Tuo ja Spotify ovat loistava yhdistelmä lenkille. Tuohon sykevyöhönkin voisi sijoittaa niin saisi vieläkin tarkempaa dataa suorituksista.

Ohjelman kotisivu: Sports-Tracker
Ohjelman saa Androidille, iPhonelle ja myös joihinkin Nokian puhelimiin.
maanantai 29. elokuuta 2011
Viikonloppu tuli ja meni ja en oikein ehtinyt kirjoitella tänne blogiin mitään. Meni jopa niin pitkäksi viikonloppu että vasta tänä aamuna pääsin kämpille. Mitään erityistä mainittavaa silti ei viikonlopusta juurikaan saa. Perjantai meni pienessä humalassa kavereiden kanssa ja alkuillasta ajellessa, lauantai meni vain ohi tekemättä juuri yhtään mitään merkittävää, sunnuntaina taas ajelin ja kuskasin ihmisiä.

Haaste on lähtenyt hyvin käyntiin ja tänään kävinkin noin tunnin kävelyllä. Mitään kovin reipasta tahtia en pitänyt yllä mutta kyllähän hiki ehti tulla ja matkaakin jonkin verran kertyä. Huomenna/ylihuomenna sitten vähän reippaammalle lenkille tutulle pururadalle.

Harmitttaa hirmuisesti kun ei oikein ole mitään kuvia tähän liittää aiheeseen liittyen ja netistä en viitsi toisten ottamia/tekemiä kuvia kopioida. Lupaan yrittää dokumentoida elämääni valokuvinkin seuraaviin postauksiin.
torstai 25. elokuuta 2011
Vapaapäivä - taas vaihteeksi - ja koko päivä mukavasti vierähtänyt L.A. Noiren parissa. Enään 7 tapausta ratkaistavana pelissä. Lisäksi aloitin siivoileman hieman tässä illalla koska tarkoitus olisi ensiviikon kuluessa pestä ja siivota jokainen nurkka tässä kämpässä. Viimeksi pessyt lattiat vappuna 2010 joten korkea aikakin. Lisäksi kaikkea turhaa tavaraa lattialta saa siirrellä ja jos vaikka keksisi telvisiolle uuden paikan kun se on ikävästi tuossa ovenvälissä.

Lisäksi päätin tänään haastaa itseni näin syksyksi aina lumen tulemiseen saakka: käyn lenkillä 4 päivänä viikossa. Vähintään 30minuutin lenkki. Pitäisi saada kunto nousemaan, kesällä kun jäi vähän kaikki liikunta pelkästää olemiseen ja rentoutumiseen. Vaikka paino ei noussutkaan niin kyllä sen huomasi silti yleiskunnossa. Aloitan tämän heti maanantaina 29.8. Tämä viikonloppu pyhitettäköön vielä hyvään seuraan ja laiskotteluun!

Olen myös miettinyt että pitäisi harrastaa enemmän tuota valokuvaamista kun kamera seisoo nyt vain turhana. En vain oikein tiedä mitä kuvaisin. Olen kuvannut lähinnä kaikenlaista urheilua mutta jotain uutta tekisi mieli koittaa. Varsinkin kun näin syksyllä Ykkösen kausi alkaa olla paketissa ja ralleja ei lähistöllä enään ole. En vain tunnu saavan irti mitään luontokuvaamisesta. Toivottavasti pian innostun jostain ja saa tuon kameran ahkerampaan käyttöön.
keskiviikko 24. elokuuta 2011
Vaikka olenkin suuri Pepsin ystävä ja lähes aina valitsen Pepsin ennemmin kuin cokiksen sillä on aivan erityinen paikka sydämessäni. En tiedä mitään parempaa kuin jääkylmä Cokis lasipullossa. Nimenomaan lasipullossa. Lasipullo tuo jotenkin aivan erityisen fiiliksen ja maun tuon nautintoaineen juomiseen.

Nam!

Olen aina miettinyt mistä tuo cokiksen parempi maku lasipullossa johtuu, onko se se lasin maku juodessa vai kenties pelkkä psykologinen ilmiö? Kuulin kuitenkin jonkinlaisen järkevän selityksen asialle:
Muovipullo - Huonoin vaihtoehto, päästää paljon aromeita juomasta lävitseen
Tölkki - Parempi vaihtoehto, antaa alumiinin aromin juomaan
Lasipullo - Kaikista paras vaihtoeho, ei päästä aromeita lävitseen eikä myöskään mausta juomaa

Ihan psygolokisesta ilmiöstä ei siis ole kyse. Harmi että noiden lasipullojen litrahinta on melko korkea, siksi niitä tulee harvemmin ostettuakaan. Vielä on selvittämättä minulle tosin, miten Pepsi maistuu talvella paremmalta kuin kesällä...
tiistai 23. elokuuta 2011
Tänään on ollut mitä erikoisin ja kummallisin päivä sitten hetkeen aikaan. Kaverini, moniongelmainen pikavipillä eläjä maksoi viimein 20€ velkansa minulle! Tosin ei rahana, mutta hän antoi minulle uuden ostos-tv:stä tilaamansa 99€ arvoisen Flavorwaven! Voi tätä onnen päivää, oppaan mukaan ruuan laittoni pitäisi helpottua ja lyhentyä puolella. Saapa nyt nähdä miten tuokin toimii, huomenna voisi testiksi valmistaa tuolla jotain, saapahan nähdä mitä siitäkin tulee.

Tänään lisäksi olen etsinyt sopivaa autosoitinta autooni kun menini vanhan antamaan autoni myydessäni mukana ja nykysestä ikivanhasta CD-soittimesta jossa ei toimi CD:t ei ole oikein iloa. Kriteereinä oli lähinnä Aux-in paikka, 3-RCA 4V linjalähtöä (vahvistimia kaikkialla) sekä laadukas näyttö. Päädyin sitten Pioneerin DEH-6300SD soittimeen. Toivottavasti tulee nopeasti ja pääsisi jo ennen viikonloppua amistelemaan sen kiinni.

Muuten päivä on mennyt lähinnä ollessa, L.A. Noirea pelaillessa ja televisiota katsellassa. Vapaapäivä siis jälleen. Huomenna on sentään koulua, Nuori Yrittäjyys-ryhmittäytymispäivä alkaa kello 10:00 jossain kodalla keskellä metsää. Omalla autolla pitäisi mennä, saapa nähdä kuinka helposti osaan perille aika sekaisilla ohjeilla.
maanantai 22. elokuuta 2011
Vapaapäivä koulusta. Ei juuri mitään tähdellistä tekemistä. Pitäisi siivota mutta jätän sen mielelläni johonkin muuhun päivään. Heräsin sohvalta vasta kello 14:00, nukuimpa kunnolla kun vertaa viikonloppuun. Sohvalla nukuin koska tykkään välillä vaihtaa paikkaa sängyn ja sohvan välillä missä nukun, tulee uni paremmin.

Olen löytänyt elämääni uuden herkun. Hinta-laatusuhteelta täydellinen aamiainen/välipala löytyy paikallisen Citymarketin herkkutiskiltä: kanapatonki. Hintana siedettävä 3.5€. Onhan se vähän liikaa opiskelijalle mutta ai jumaliste miten herkullinen se on. Kooltaan ja täyttävyydeltään vastaa subwayn 30cm leipää mutta hinnaltaan huomattavasti edullisempi. Välistä löytyy kanaa reilusti, salaattia, tomaattia, jotain majoneesia.. Ah. Näitä on tullut syötyä lähes päivittäin viikon ajan. Kuva on vähän hätäisesti räpsäisty kun oli jo nälkä ja kaikenlisäksi tuo kelmu päällä ei lisää sen ulkonäön houkuttelevuutta, pahoitteluni siitä.

Nam nam.


Tänään ei ole tiedossa enään oikein mitään. L.A. Noirea pelailen varmaan läpi, ostin sen viimeviikolla ja olen nyt noin 1/3 selvittänyt murhista. Todella meilenkiintoinen peli ja piristävää vaihtelua pelirintamalle.
sunnuntai 21. elokuuta 2011
Hei kaikki!

Olen 19-vuotias poika Satakunnasta. Olen jo pitkään suunnitellut aloittavani pitämään blogia ja nyt sain inspiraatioin laittaa tämän pystyyn. Tulette täällä kuulemaan paljon minusta, elämästäni sekä siitä mikä mieltäni kaivelee. En ota turhaa stressiä elämästä ja nautin elämän pienistäkin asioista. En harrasta varsinaisesti mitään. Käyn lenkillä läheisellä pururadalla aina silloin kuin inspiraatio iskee, kuuntelen paljon musiikkia ja tykkään räpeltää kaikkea elektroniikkaa. Lisäksi valokuvaan paljon silloin kun se kiinnostaa. Omistan Nikon D3100 kameran 18-55mm kittilinssillä sekä 55-200mm putkella. Tulette siis varmasti näkemään myös paljon tekotaiteellisia valokuviani.

Yritin räpeltää jonkinlaisen siedettävän ulkoasun tähän blogiini ainakin väliaikaiseen käyttöön. Toivottavasti viihdytte tekstieni parissa. Kommentoida saa ja se onkin oikein suotavaa.

Lukijat